torstai 24. tammikuuta 2013

Milla-Molla ja Molla-Maija

Päätin jo joskus aikojen alussa, että sitten jos joskus saan lapsia, teen joka ainoalle (tuli niitä kuinka monta hyvänsä) oman räsynuken. Sanani olen pitänyt. Molemmille tyttärilleni olen ommellut 1-vuotislahjaksi mollan. Ohje on Raili Myntin kirjassa Pehmeitä leluja (Tammi 1982). Kyseisestä kirjasta olen ommellut muutakin, mutta niistä saatan kertoa joskus toiste. Kirjan lyösin huuto.netistä halvalla pari vuotta sitten. Lapsena lainasin tämän monesti kirjastosta.

Mollat ovat n.30 cm pitkiä. Oranssitukkainen, vihreäsilmäinen on Milla-Molla, ja se on ommeltu kuopukselle viime vuonna.
Ruskeatukkainen on Molla-Maija, jonka ompelin kolmisen vuotta sitten.

 Hiusten ompeluun olen saanut paljon oppia käytyäni Unicefin nukkepajalla viime syksynä. Siis sen jälkeen kun nämä molemmat oli jo ommeltu... Kangas on jotain kangas-arkustani löytynyttä jämä-trikoota (keskenään eri kankaita). Hiukset jotain villalankaa, ei tarkempaa tietoa. Ne on ommeltu tuollain saparoiksi ja solmittu satiininauhalla ja kimalteisella virkkauslangalla. Silmät on omasta nappipurkista.

Mekot olen virkannut ilman ohjetta. Mielessäni oli yksi mekko, jonka mummuni oli virkannut joskus 1970-luvulla nukelle. Äitini tunnisti heti, että ompa tutun näköisiä mekkoja. Violetti ja helman valkoinen paljettilanka on Novitan Säde-lankaa. Kultainen ja valkoinen lanka on jotain Kontti-kirppikseltä löytämääni. Pukemista helpottavat ihanat tähti-napit, jotka olen joskus ostanut Nappi-kikasta.

Näille voisi seuraavaksi ommella jotain vaatetta. Onko ehdotuksia?

2 kommenttia:

  1. Ihanat räsynuket! MInullakin on tuo Raili Myntin kirja ja se on kyllä aivan mahtava.

    Ja kovasti onnea uudelle blogille!

    VastaaPoista
  2. Minusta virkattu vaate on ihan hyvä!

    VastaaPoista