maanantai 13. toukokuuta 2013

Pieleen menneet ompelulanit ja niiden tuotokset

Kyllähän se vaan nyt on myönnettävä, että en oikein osannut järjestää ompelulaneja. Ja kun siitä on jo muuan viikko aikaa, asialle voi jo nauraa. Mutta silloin ei kyllä naurattanut. Tuolloin en ollut vielä Facebookissa, enkä tajunnut IRC-galleriassa asiaa mainostaa kun en ollut sinnekään aikoihin loggautunut.

Silti kuitenkin...


En halua missään nimessä syyllistää ketään, miksi näin kävi, mutta haluan jakaa kokemukseni kaikkien kanssa koska tästä tuli niin hyvä tarina. Päivä oli kerrassaan epäonnea täynnä. Sinnillä sain molempien tyttöjen mekot tehtyä, vaikkakin huppumekon sain valmiiksi pari viikkoa laneja myöhemmin.

Kaikesta huolimatta...

Huom. Saa nauraa!

Tästä se alkaa (sisältää 5 kohtaa), kirjoitettu heti laneista seuraavana päivänä, ettei pääse unohtumaan:

Ensinnäkin; olin siellä ihan yksin (jos ei sokerimuurahaisia lasketa) koko ajan. Kukaan ei tullut. Ei kukaan. Joku siivooja kolisteli rapussa ja olin jo toiveikais. Huoh. Ei kuitenkaan mulle seuraa.

Toiseksi; siellä ei ollut minkään sortin soitinta, radiota, mankkaa tai vastaavaa. TV oli, littana vieläpä, mutta siinä ei ollut MITÄÄN manuaalisäätönappia. Eli olis tarvinnut kaukosäätimen (Raija, jonka kanssa tiloista sovittiin, itse kertoi että mietti että jättääkö se sen saataville, mutta päätti puolestani, ettei sitä tarvita). Kotoa lähtiessä nappasin lakkihyllyltä nappikulokkeet, että saan edes puhelimella kuunnella musiikkia tarvittaessa, mutta hoksasin jo autossa, että eihän mulla ole kännylaturia mukana ja akkua ehkä 2 pykälää. Nooh, vois sillä silti vähän edes kuunnella. Mutta ei. Ne ei olleetkaan mun kännykän nappikuulokkeet, jotenka eivät yhteensopineet. Perkele. Ollaan sitten hiljaisuudessa. Yksin. 8 tuntia. "Ylhäisessä yksinäisyydessä ja hiljaisuudesta nauttien." Näin yritin itseäni tsempata. En voinut kuitenkaan poistua kun joku olis voinut just silloin yrittää tulla paikalle, ja ihmetellyt että eikö täällä olekaan mitään.


Kolmanneksi; keitin kahvia ilman sitä varsinaista mittaa. Tuli ihan liian laihaa, teetä melkeimpä. No kun kerran puoli pannua olin keittänyt, niin en muka raaskinut pois heittää. "Keitän sitten parempaa, kun tulee seuraa". Paskat. Yritin myöhemmin juoda vielä kupillisen. Mutta oli se edelleen pahaa.




Neljänneksi; Sain ommeltua yhden mekon. Siis yhden. (Monet ovat saaneet tehdyksi useita paitoja, housuja ja pipoja yhden päivän aikana. Selvisi kyllä sitten tänään, että ne jotkut olivat leikanneet kaikki kankaat etukäteen, että laneilla tarvii vain ommella.)Nimesin sen epäonnen mekoksi. Kaavat olivat kirjasta "Mekkotehdas", jonka ohjeilla en ollut aiemmin ommellut mitään. Eipä siinä. Sen kirjoittajilla oli vähän erilainen ohjeistustyyli kuin esim. Ottobrellä tai Suurella Käsityölehdellä. Tästä seurasi väärintulkintoja ja 3-kertaisen tikin purkamista. Siis sitä joustavaa, kestävää tikkiä, mikä ommellaan ompelukoneella "kaks-eteen-yks-taakse", jotta se on superkestävää. Joo, trikoo ei meinannut kestää sen purkamista, niin vahvaa se oli. Eikä sitä purettavaa ollut kuin ehkä 20cm! Onneksi ei enempää..Vaikka tuossakin meni aikaa varmaan puoli tuntia. Jos olis ollu joku toinen paikalla, niin siltä olis voinut kysyä "miten sinä ymmärrät tän ohjeen?" Noh. Kyllähän kaava oli tarkoitettu joustamattomalle puuvillalle, ja trikoomekon olisi varmasti saanut tehtyä helpommallakin tavalla, mutta kun tuo Katariina on niin kaunis malli. Sain siis mekon kuitenkin valmiiksi, jee! Esikoiselle ompelus hoidettu, seuraavaksi Kuopukselle tekemään.


Sinivalkoinen sydäntrikoo on Liandlon, ostin palan kirppikseltä. Vihreä trikoo on Royal-tuotteelta. Kuminauhat jotain mitä-lie. Kaava: Mekkotehdas, Katariina koko 116cm.





Mekko on symmetrinen edestä ja takaa - lapsen on helppo pukea se itselleen kun ei ole väliä, kummin päin se tulee.

Viidenneksi; Ajattelin, että kun kerran Esikoiselle "taistelin" noin haastavan mekon, niin en ota Kuopuksellekaan sitä helpointa ja yksinkertaisinta. Mutta mutta. Noh, valitsin siitä uudesta Ottobre Design (3/2013)-lehdestä sellaisen huippusöpön huppumekon, johon ihastuin heti ensi vilkaisulta. Kaavojen piirtäminen meni vielä ihan ok, samoin kankaan leikkaaminen. Mutta kun siihen tuli sellaista läpinäkyvää framilon-nauhaa, jolla saa rypytyksiä tehtyä (ihan helvetin vaikeaa, vaikka tätäkin mallia kannustettiin ompelemaan sanoilla "niin helppo malli, että vasta-alkajakin siihen pystyy"), ja resorikanttaukset hupun reunaan (tai ehkä se olikin tämä se "haastava osio"). Hupusta tuli ruma, lörppö. Siinä vaiheessa ajattelin kuitenkin, että kello on 17.30, että jos vaan jatkan, enkä anna tuollaisen pikkujutun häiritä, saan mekon valmiiksi ennen seitsemää (lanit kestivät siis klo 11-19). Lopulta annoin periksi kun onnistuin saumurilla "ajamaan" liian läheltä framilonia, jolloin apuommel-siksak purkautui, eikä kauniista rypytyksestä ollut enää muuta kuin epämääräisiä paukamia jäljellä.

Ja resoritkin vetää vääriin suuntiin.

 Että siihen loppui. Pinna nimittäin. Kello ei ollut vielä kuutta, kun söin kyynelten valuessa viimeiset eväät (maitorahkaa ja mustikoita ja viinimarjoja, joissa ei ollut tarpeeksi makeutusainetta). En ollut vihainen, kun vaan tosi, tosi surullinen. Päätin, että teen sen huppumekon joskus kotona valmiiksi. Soitin Miehelle että laitatko saunan lämpiämään seittemäksi. Siivoilin jälkeni, lukitsin ovet ja ajoin kotiin. Saunassakaan kyyneleet ei lakanneet ja tytöt kävi lohduttamassa ja halaamassa. Ja Mieskin puhui rohkaisevia sanoja. Oli vaan ihan kamalan paha mieli. Ja varmaan väsykin. Olin nukkunut vähän huonosti edellisenä yönä, kun jännitin tietenkin laneja ja Kuopus itki monta kertaa yön aikana. Nyt viime yönä kylläkin nukuin 11h ilman taukoja, kun olin jo iltakymmeneltä ihan poikki ja menin nukkumaan.
Helman framilon sentään säästyi saumurin terältä.

Lörppö huppu.

Ruma, ruma, ruma. Trikoo silti nätti. :)


Toivottavasti sait hyvät naurut (kuitenkin nauroit, älä yritä väittää muuta!:D). Minä ainakin nauroin kun luin Miehelle ääneen nuo kohdat 1-4. Ensi kertaa ajatellen ainakin siskoni on lupautunut tulemaan paikalle, vaikkei ompelisikaan mitään :) <3


Lime bambi-trikoo on Royal-tuotteelta, violetti resori oman kangasarkun löytöjä. Framilon mahtaa olla Eurokankaasta. Nepparit Prym, hieman liian isot, mutta en halunnut enempää venyttää mekon valmistumista, joten saa kelvata.



Valmis huppumekko edestä, Little Elephant, OB 3/2013, koko 86cm.

Takaa.

Sovitus. Hyvin sopii.
Helma yltää polviin asti.



4 kommenttia:

  1. Minua ei naurattanut, harmittaa puolestasi kun olit jaksanut järjestää ja sitten kaikki menee pieleen. Onneksi osaat jo suhtautua huumorilla ja mekosta ainakin tuli tosi suloinen. :)

    framilonin ompelu oli minustakin hankalaa, mutta sitkeällä harjoittelulla sekin alkaa sujua. :) Jätän molempiin päihin pätkät ylimääräistä, että on mihin tarttua ja venyttää.

    VastaaPoista
  2. Muakin harmittaa, en yhtään osannu aatella että kävis noin niin jätin omaan tulemiseeni turhan suuren ehkän.

    Mutta huippua että ajattelet jo ensi kertaa, eikä niin että tuosta olis jäänyt kammo :)

    Ihana tuo sininen mekko vihreillä hihoilla, melkein itellekki vois ottaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Älä pode huonoa omaatuntoa, vaikka kuitenkin niin teet.
      Oon nyt sielä facebookissa, niin kontakteja saa vähän eri tahtiin. :)

      Itekin tykkään tuosta mekosta, tulee ihan savusaunan jälkeinen raikkaus juhannusiltana mieleen. *aah*

      Poista